torstai 23. syyskuuta 2010

tiistai 21. syyskuuta 2010

KIPPIS! Tampesterissa 5.10-10.10

Törjes,

Jaska ja Paska ratsastaa jälleen ja nyt paikkana on tampere. Tulkaa ja ihastukaa, mutta älkää nyt herranjestas meihin. Olemme liikkeellä toisen olueen menevän ja yhtä hienostuneen kaksikon kanssa: Kalle Päätalo Duon.
Luvassa alastomuutta, humalatilaa ja tillilihaa.
Tulkaa kuuntelemaan ja päättäkää listalta mitä pirua me soitetaan ja juodaan!
Tampesteri ei tule olemaan entisensä tämän viikon jäljiltä. Vähintään jätämme raidat posliiniin.

- Jaska

maanantai 6. syyskuuta 2010

Veden määrä on vakio

No joo, vietimme romanttisen yön Nokian Eedenissä! Onneksemme kylpylä oli suljettu, joten meitä ei pidätetty. -Eedenissä ei ollut vettä!
Keikalla olimmekin sitten illan pimeinä tunteina Bar Pinnassa, joka jonkun urvelon jättipaskan tukkiman vessanpöntön ansiosta sai tulvan lattialleen. -Pinnassa oli vettä!
Nokian paperitehtaan tuoksuisessa illassa tapasimme paljon tuttuja, joka taas pitää mielen iloisena pimentyvinä iltoina.
Reissun summa:
- Eedenin vedettömyys koitettiin korvata muilla nesteillä.
- Pinnassa kuivat välispiikit korvattiin muilla nesteillä.
- Mauste nimeltä iisoppi on perseestä, paitsi lihan kanssa.
- ja Ismo Leikolan sanoin -"Toimii kuin junan vessa" on paska sanonta.

-T